Kaatopaikan kuningas

(CD/LP/Digi)

Julkaisu 12.4.2013

 

Helmi Levyt

Kalakukkomaan mestaripelimanni ja kaatopaikan kruunamaton kingi Faarao Pirttikangas luo toisella levyllään yhä maukkaamman keitoksen bluesista, rockista, suomalaisesta kansanmusiikista ja musiikillisista vaikutteista maailman eri kolkista. Cosmo Jones Beat Machine -yhtyeen keulahahmona sekä Astro Can Caravanin riveissä pitkään vaikuttanut Faarao Pirttikangas (oikealta nimeltään Pekka Pirttikangas) on saanut taas taustalleen erittäin svengaavan ja lahjakkaan soittokunnan, joka tarjoilee levyllä vastustamatonta romukasan rytmikudosta.

Faarao Pirttikankaan debyyttilevy sai laajalti kiitosta: levyn kaksi ensimmäistä painosta myytiin nopeasti loppuun ja levy valittiin Helsingin Sanomissa ja Soundi-lehdessä vuoden parhaiden levyjen joukkoon. Kaatopaikan kuningas jatkaa vahvoilla savolaisilla perinteillä, mutta hilpeämmin ja vapautuneemmin rokaten.

 

kuva: Mika Varonen
kuva: Mika Varonen

Yhteys ja promootio:

Tulostettava pdf

Arwi Lind / Helmi Levyt

puh. 050 3461811

[email protected]